Ylläs-toimikunta
Ylläs-toimikunta on Kalevan Karhujen Tuki Ry:n toimielin, joka vastaa Luosun pääpirtin ylläpidosta.
Ylläs-toimikunta kokoontuu noin kerran kahdessa kuukaudessa Ilmarinkadun kololla. Helpoiten toimikuntaan pääseekin mukaan marssimalla suoraan kokoukseen.
Ylläs-toimikunta organisoi Luosun pääpirtillä järjestettävät talkoot ja vastaa kalustohankinnoista. Talkoita onkin viime vuosina ollut useamman kerran kesässä, sillä perustavanlaatuiset kunnostustyöt uskallettiin aloittaa vasta, kun kämppä oli ostettu omaksi vuonna 2004. Saunan katto on uusittu ja perustukset saatiin kuntoon kesällä 2007, mutta vielä täytyy vaihtaa kattohuovat, saunan lattia, kunnostaa disko, maalata seinät ja tehdä monta muuta asiaa. Kaikki työt on tehty - ja pyritään tekemään - kämpän alkuperäinen ulkoasu säilyttäen. Talkoista kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Juhis Pietilään.
Pääsiäisenä Ylläs-toimikunta järjestää Pääpirtille hiihto- ja laskettelumatkan, jonka tuotoilla on aikanaan rahoitettu suuri osa lippukunnan omaisuudesta, mm. Saarijärven leirialue. Massiivisen kunnostustarpeen takia pääsiäisretken tuotot kuluvat kuitenkin toistaiseksi Pääpirtin korjaukseen.
Toimihenkilöt:
- puheenjohtaja, Juha "Sibsi" Sibakov
- varapuheenjohtaja, Annu Lehtonen
- varaustenhoitaja, Jaakko Kuningas
- sihteeri, Juhis Pietilä
- emäntä, Marjatta Vuorinen
