Historia

Historia

Syyskuun 11. päivänä 1956 kokoontui pieni poikajoukko Kalevan seurakuntatalolle keskustelemaan partiopoikalippukunnan perustamisesta nuoreen Kalevan seurakuntaan. Muutamat pojat olivat jo aikaisemmin ottaneet yhteyden seurakunnan poikatyönohjaajaan Pentti Laasoseen, jonka johdolla käytiin nyt asiaan käsiksi ja päätettiin perustaa lippukunta, joka sai nimekseen Kalevan Karhut. Lippukuntaan liittyi heti Hiipan Pojista Yrjö Perärouhun johtama osasto rungoksi sekä myös uusia poikia, niin että perustamisvahvuus oli 30 poikaa. Suuren seurakunnan lippukunnan jäsenmäärä kohosi pian suureksi. Lippukunnan ollessa viisivuotias jäseniä oli jo 250.

Lippukunnan käyttöön saatiin vuokrahuoneisto Tampereen kaupunkilähetyksen talosta Aaltosenkatu 37:stä. Huoneisto oli puulämmitteinen ja huonokuntoinen, mutta pojat ryhtyivät sitä omin voimin korjaamaan. Syyskausi menikin tällaisen perustavaa laatua olevan toiminnan merkeissä. Aaltosenkadun kolo oli käytössä aina 80-luvulle asti. Aaltosenkadun ja nykyisten Ilmarinkadun ja Kalevan kirkon kolojen lisäksi on lippukunnalla ollut kokoontumispaikka myös Käpylässä. Moottorikerho, joka toimi lippukunnassa 70-luvulta 90-luvulle, majaili välillä jopa kaukana Pispalassa.

Lippukunnan ensimmäinen leiri pidettiin kesällä 1957 Teiskon Isosaaressa. Leiriläisiä oli tuolloin 20. Vuodesta 1958 vuoteen 1962 leirit olivat maanviljelijöitten Usko Kujansuun ja Antti Lahdentaustan Karhujen käyttöön luovuttamalla leirialueella Ikaalisten Syväsaaressa. Tämän jälkeen leiripaikka muutaman vuoden vaihteli, kunnes vuonna 1967 siirryttiin omalle leirialueelle Kangasalan Saarijärvelle. Luosun pääpirtin tultua käyttöön 1977 on kesäleiri tavattu noin joka neljäs vuosi pitää siellä.

Talvileireistä ensimmäinen pidettiin 1959 Suoniemellä ja aivan viime vuosiin asti ovat talvileiritkin kuuluneet jokavuotiseen perinteeseen.

Tässä on lista Kalevan Karhujen lippukunnanjohtajista kautta aikain:

1956-1957Pentti Laasonen
1957-1963Osmo Karanka
1963-1964Pentti Laasonen
1964Sauli Turja
1964-1965Kalevi Mäkinen
1965-1966Markku Aumakallio
1966-1969Kalevi Mäkinen
1969Heikki Loikkanen
1970Juha Wirta
1971-1973Urho Wallin
1974Teppo Laakso
1975-1976Urho Wallin
1977-1984Christian Jensen
1985-1986Jari Juhola
1987-1994Aarno Lyly
1995-1996Petri Lyly
1997-1998Tapio Viljanen
1999-2000Mika Nieminen
2001-2005Mikko Pihlajamäki
2006-2010Antto Hautamäki
2011-2015Visa Saaristo
2016-2023Jouni Turunen
2024-Kim Palomäki