Toimenkuvat
Tälle sivulle on listattu lippukunnan virkailijoiden toimenkuvat ja vastuualueet.
Lippukunnanjohtaja (lpkj)
- vastaa viimekädessä lippukunnan toiminnasta.
- johtaa toimintaa lippukunnan hallituksen ja kokousten päätösten sekä sääntöjen ja partiotoiminnasta annettujen yleisten määräysten ja ohjeiden mukaisesti.
- tuntee lippukunnan perusteellisesti
- pitää yhteyttä vanhempiin, taustayhteisöön, piiriin, SP:hen ja lähilippukuntiin.
- tekee yhteistyötä partiotyöntekijän kanssa.
- edustaa lippukuntaa erilaisissa tapahtumissa ja kokouksissa.
- kutsuu koolle hallituksen ja johtaa asioiden käsittelyä sen kokouksissa.
- huolehtii toiminnan kehittämisestä ja edistää tervettä palautekulttuuria.
- tarttuu asioihin ajoissa, ennen ongelmien syntymistä.
- vastaa turvallisuusohjeiden noudattamisesta.
- kouluttaa itselleen seuraajan.
Lippukunnanjohtajan apulainen (lpkja)
- on lippukunnanjohtajan sijainen.
- hoitaa erikoistehtäviä, joista on sovittu lippukunnanjohtajan kanssa.
- auttaa muita johtajia tehtävien kasaantuessa.
- on tietoinen kaikesta lippukunnan toiminnasta ja vallitsevasta tilanteesta.
- edustaa lippukuntaa yhdessä lippukunnanjohtajan kanssa.
- kouluttaa itselleen seuraajan.
Sihteeri
- ylläpitää jäsenrekisteriä.
- vastaa hallituksen ja johtajaneuvoston pöytäkirjoista.
- vastaa hakemusten, anomusten, kyselyiden ja tiedotteiden laatimisesta
- tiedottaa tarpeen mukaan kokouksista ja päätöksistä.
- vastaa lippukunnan postista.
- hoitaa yhteyksiä taustayhteisöön, piiriin ja SP:hen.
- kouluttaa itselleen seuraajan.
Rahastonhoitaja
- hoitaa lippukunnan rahaliikennettä ja pitää siitä kirjaa.
- seuraa rahankäyttöä ja raportoi siitä johtajaneuvostolle.
- vastaa talousarvion laatimisesta.
- vastaa tilinpäätöksen ja -tarkastuksen tekemisestä.
- tuntee lippukunnan toiminnan.
- kehittää ja ohjaa lippukunnan varainhankintaa.
- kouluttaa itselleen seuraajan.
Sudenpentuikäkausivastaava
- Vastaa koko sudenpentuikäkauden toiminnasta
Seikkailijaikäkausivastaava
- Vastaa koko seikkailijaikäuden toiminnasta
Tarpojaikäkausivastaava
- Vastaa koko tarpojaikäuden toiminnasta
samoajaikäkausivastaava
- Vastaa koko samoajaikäuden toiminnasta
Tarpojavartionjohtaja
- johtaa tarpojavartiota
- pitää yhteyttä tarpojien vanhempiin.
- suunnittelee ja kehittää vartionsa toimintaa.
- huolehtii tiedonkulusta vartion, kotien ja lippukunnan välillä.
- huolehtii turvallisuusohjeiden noudattamisesta vartion toiminnassa.
- huolehtii vartionsa kanssa kolon siisteydestä.
Samoajavartionjohtaja
- johtaa samoajavartiota, vertaisjohtaja
- suunnittelee ja kehittää vartionsa toimintaa yhdessä vartion kanssa.
- huolehtii vartionsa kanssa kolon siisteydestä.
Sampo
- johtaa seikkailijajoukkuetta
- pitää yhteyttä seikkailijoiden vanhempiin.
- suunnittelee ja kehittää joukkueensa toimintaa.
- huolehtii tiedonkulusta joukkueen, kotien ja lippukunnan välillä.
- kouluttaa ja kehittää itseään jatkuvasti.
- huolehtii turvallisuusohjeiden noudattamisesta joukkueen toiminnassa.
- huolehtii joukkueensa kanssa kolon siisteydestä.
Akela
- johtaa laumaa pitää huolta sen hyvinvoinnista.
- pitää yhteyttä laumalaisten vanhempiin.
- pitää yhteyttä karhunpentuosaston johtajaan.
- suunnittelee ja kehittää lauman toimintaa.
- huolehtii tiedonkulusta lauman ja kotien välillä.
Koulutusvastaava
- Hoitaa lippukuntalaisten ilmoittautumiset piirin ja alueen kursseille
Talkkari
- huolehtii kolosta ja sen irtaimistosta.
- organisoi kolon säännöllisen siivouksen.
- korjaa puutteita ja vikoja kololla.
- kouluttaa itselleen seuraajan.
Kalustovastaava
- pitää lippukunnan kaluston kunnossa ja järjestyksessä.
- suorittaa kalustohankintoja oman harkintansa ja johtajaneuvoston päätösten pohjalta.
- hoitaa kaluston lainaamista ja vuokraamista
- kouluttaa itselleen seuraajan.
Kotisivuvastaava
- vastaa lippukunnan kotisivuista.
- vastaa sivujen asiallisuudesta ja partiomaisuudesta.
- päivittää sivujen sisältöä kuukausittain.
- pitää tarvittavat tunnukset ja salasanat tallessa.
- kehittää sivuja oman harkintansa ja johtajaneuvoston ehdotusten mukaan.
- kouluttaa itselleen seuraajan
Paavo
- vastaa Saarijärven leirialueen kunnossapidosta.
- huolehtii huollosta ja hankinnoista ennen ongelmien ilmenemistä.
- tiedottaa johtajaneuvostoa Saarijärveen liittyvistä asioista.
- vastaa talkoiden järjestämisestä.
- hoitaa polttopuutilaukset ja Tokamontien kunnossapidon.
- kouluttaa itselleen seuraajan
Kokki
- johtaa lippukunnan ruokahuoltoa.
- huolehtii Kolon ruokakaapin sisällöstä ja järjestyksestä.
- tarvittaessa suunnittelee ja toteuttaa muonitusta erilaisissa tapahtumissa.
- hallitsee hygienian ja terveellisyyden ruoanlaitossa.
- vastaa ruokahuoltoon liittyvästä koulutuksesta lippukunnassa.
- kouluttaa itselleen seuraajan.
Urheiluvastaava
- johtaa lippukunnan liikunta- ja urheilutoimintaa.
- tiedottaa tulevista kilpailusta ja tapahtumista mahdollisille osanottajille lippukunnassa.
- pitää yllä tervettä kilpailuhenkeä ja myönteistä suhtautumista liikuntaan.
- järjestää tapahtumia oman harkintansa ja johtajaneuvosten ehdotusten mukaan.
- kouluttaa itselleen seuraajan.
Vastaava päätoimittaja
- vastaa lippukuntalehti Ällikän toimituksesta ja sisällöstä.
- on myös juridisessa vastuussa julkaisusta.
- pyrkii toimittamaan neljä numeroa vuosittain.
- vastaa ilmoitusten ja tiedotteiden liittämisestä lehteen.
- pitää lehden sisällön partiomaisena ja hyviä tapoja noudattavana.
- rekrytoi ja motivoi avustajia lehden tekoon.
- tukee lippukuntalaisten kirjallisten taitojen kehitystä.
- kouluttaa itselleen seuraajan.
Ahti
- johtaa lippukunnan veneilytoimintaa.
- vastaa veneen kunnossapidosta, käytöstä ja säilytyksestä.
- hoitaa veneeseen liittyvät paperityöt.
- vastaa veneilykoulutuksesta lippukunnassa.
- huolehtii turvallisuusohjeiden noudattamisesta veneilytoiminnassa.
- kouluttaa itselleen seuraajan.
Kasukka-yhteysvastaava
- toimii yhteyshenkilönä Kalevan Suuntatyttöjen suuntaan.
- huolehtii Kasukka-tapahtumien järjestämisestä.
- edistää Kasukka-yhteystyötä.
Pääpukki
- vastaa joulupukkipalvelun pyörittämisestä.
- suunnittelee ja toteuttaa joulupukkipalvelun mainostuksen.
- hoitaa joulupukkipalvelun rahaliikenteen ja pukkien haalimisen.
- huolehtii pukkipalvelussa tarvittavasta kalustosta.
- kouluttaa itselleen seuraajan.
Partiotyöntekijä
- on yhteydessä lippukunnan muihin johtajiin.
- tukee ja kehittää lippukunnan uskontokasvatusta.
- toimii yhteyshenkilönä lippukunnan ja taustayhteisön välillä.
- muistuttaa erilaisten hakemusten, anomusten ja selosteiden laatimisesta.
- on tietoinen lippukunnan tapahtumista ja tilanteesta.
- auttaa ikäkausijohtajia laadukkaan ohjelman suunnittelussa ja toteutuksessa.
- tekee yhteistyötä lippukunnanjohtajan kanssa.
- huolehtii turvallisuusohjeiden noudattamisesta.
Tilintarkastaja
- Tilintarkastajat valitaan lippukunnan syyskokouksessa
- Tarkastaa lippukunnan tilit
